III.

Tuntia myöhemmin olimme Holmes, Lestrad ja minä sillä paikalla, mistä Westin ruumis oli löydetty. Kookas, punatukkainen, vanha mies edusti rautatieläisiä.

— Niin, tästä me hänet löysimme, virkkoi hän, osottaen erästä paikkaa noin kolmen askeleen päässä radalta. Se ei ole voinut vieriä tänne, sillä tässä ei ole mitään aukkoa, niinkuin huomaatte. Senvuoksi on se täydytty heittää junasta — nähtävästikin siitä, joka kulki tästä ohi maanantai-iltana keskiyön aikana.

— Onko tarkastettu vaunut ja onko huomattu minkäänlaisia jälkiä ottelusta?

— Emme ole mitään sellaisia havainneet, eikä mitään pilettiä ole löytynyt.

— Eikö vaunun ovi ollut jäänyt auki?

— Ei.

— Aamulla ilmotettiin meille, sanoi Lestrad, että muuan henkilö, joka matkusti Aldgaten ohi paikallisjunalla 11.40 maanantai-yönä, oli kuullut sellaisen äänen kuin jotain olisi pudonnut maahan — nim. silloin kun juna saapui asemalle. Oli kuitenkin niin samea päivä, ettei voinut nähdä mitään. Mutta mitä maailmassa nuo tuossa ovat, hra Holmes?

Ystäväni seisoi ja tirkisteli mitä suurimmalla kiintymyksellä raiteita siinä, missä ne kääntyvät tunnelista. Aldgate on risteys ja siinä muodostavat raiteet kokonaisen verkon. Niihin oli nyt hänen silmänsä kiintyneet.

— Vaihderaiteet, mutisi hän, vaihderaiteet. —

— No, mitä niissä? Mitä tarkotatte?

— Eihän vaihderatoja ole niin montaa tällä linjalla?

— Ei, niitä ei ole montaa.

— Ja myöskin mutka. Vaihderaiteet ja mutka. Jupiterin nimessä!

— Mitä se on, hra Holmes? Oletteko huomannut jotain?

— Ei, iski vain päähäni muuan ajatus, ei muuta. Mutta asiahan tulee mieltäkiinnittäväksi. Minä en näe ollenkaan veren jälkiä radalla.

— Ei, tuskin ollenkaan verta.

— Mutta sikäli kuin käsitän, on haava hyvin paha.

— Molemmat jalat ovat murskaantuneet; muuten ei huomattu minkäänlaisia ulkonaisia väkivallanmerkkejä.

— Kuitenkin täytyy otaksua, että verta on vuotanut. Olisikohan aihetta minunkin tarkastaa se juna, mistä tuo mainittu matkustaja oli kuullut putoamisen.

— Enpä luule, hra Holmes. Veturi on päästetty jo irralleen ja vaunut ovat vaihdetut eri paikkoihin. Voin sitäpaitsi vakuuttaa teille, hra Holmes, että jokainen vaunu on tutkittu mitä tarkimmin. Tein sen itse.

Ystäväni suurimpia heikkouksia oli se, että hän oli kärsimätön sellaisten henkilöiden keskuudessa, jotka olivat lahjattomampia kuin hän.

— Uskon sen mielelläni, virkkoi hän ja siirtyi syrjään, Voi olla, etten tahtoisi tutkia juuri vaunuja. Watson, olemme valmiit. Emme tahdo vaivata teitä enää, hra Lestrad. Luulen, että me nyt menemme Woolwichiin.

London Bridgessä kirjoitti Holmes veljelleen sähkösanoman. Se kuului:

"Näkyy vähän valoa pimeydessä, mutta mahdollisesti se sammuu. Toimita meille Baker Streetille täydellinen luettelo kaikista ulkomaalaisista vakoilijoista ja kansainvälisistä asiamiehistä Englannissa sekä heidän osotteensa. Sherlock."

— Se voi olla meille hyödyksi, Watson, virkkoi hän astuessamme Woolwichiin vievään junaan. Olemme todellakin kiitollisuudenvelassa Mycroftille, joka on antanut meille näin äärettömän mieltäkiinnittävää toimitettavaa. Huomasin hänen jännittyneistä, tarmokkuutta osottavista kasvonpiirteistään, että hänen aivoissaan liikkui jotain erityistä. Tässä jutussa on ainehistoa. Ensin se tuntui hyvin epäselvältä. Olinkin aika pöllöpää käsittämään mitään.

— Minä en vieläkään käsitä mitään.

— Mikä tulee tulokseksi, sitä en minäkään vielä tiedä. Mutta toimintasuunnitelma minulla jo on. Mies kuoli muualla ja hänen ruumiinsa oli pantu vaunun katolle.

— Katolleko?

— Niin, eikö ole harvinaista? Mutta tutkikaamme lähemmin asiaa. Onhan kylläkin merkillistä, että se löydettiin siltä paikalta, missä juna tekee kierroksen, samalla siirtyessään toisille raiteille. Eikö juuri tällaisella paikalla junan päällä ollut esine putoa maahan? Ja ottakaamme myöskin huomioon, että tällä paikalla ei ollut verta. Luonnollisesti ei sitä ollut, koska veri oli valunut siitä jo muualle. Jokaisella näillä tosiasioilla on itsessään suuri merkitys. Yhteensä ne muodostavat kokonaisuuden.

— Entä piletti! huudahdin minä.

— Juuri niin. Me emme voineet ymmärtää sitä, ettei mitään pilettiä löydetty. Sepä sen selittääkin. Kaikki sopii yhteen.

— Mutta joskin kaikki tämä on oikein, emme sittenkään voi ymmärtää hänen kuolemaansa. Se ei ole tullut tästä sen käsitettävämmäksi, pikemmin vielä sekavammaksi.

— Ehkä, sanoi Holmes miettiväisenä.

Hän vaipui syviin mietteisiin ja pysyi niissä siihen asti kuin juna vihdoin oli saapunut Woolwichin asemalle. Siellä hän otti vaunut ja veti esille Mycroftin paperit lompakostaan.

— Meidän on tehtävä iltapäivällä muutamia vierailuita, virkkoi hän, ja olen tuuminut, että ensin menisimme sir James Waltersin luo.

Hän asui hienossa huvilassa, joka oli aina Themsiin asti ulottuvien alueiden ympäröimä. Kun pääsimme perille, hälveni usva ja heikko auringonvälke pääsi valaisemaan ympäristöä. Palvelija avasi portin.

— Sir James kuoli tänä aamuna, herra, virkkoi palvelija juhlallisella äänellä.

— Hyvä jumala! huudahti Holmes kauhistuneena. Miten hän kuoli?

— Ehkä tahdotte mennä sisälle, sir, tervehtimään hänen veljeään, eversti Valentinia?

— On kai parasta, että teemme sen.

Meidät vietiin puolipimeään tupaan, missä tapasimme hyvin korkeakasvuisen, kauniin miehen, noin viidenkymmenen vuotiaan, vainajan nuoremman veljen. Hänen sekava katseensa, kuumeiset posket ja harjaamaton tukkansa — kaikki puhuivat äkillisestä iskusta, joka oli perhettä kohdannut. Hän puhui sekavin sanoin asiasta.

— Syy oli tuossa hirveässä skandaalissa, sanoi hän. Veljeni, sir James, oli hyvin arka kunniastaan, siksi hän ei voinut kestää tällaista juttua. Se musersi hänen sydämensä. Hän oli aina niin ylpeä konttoristaan — tämä oli julma isku.

— Olimme toivoneet, että hän antaisi meille joitakin viittauksia, jotka edistäisivät asian selville saamista.

— Vakuutan teille, että asia oli hänelle yhtä salaperäinen kuin kaikille muille. Hän oli ilmoittanut poliisille kaikki, mitä tiesi. Tietysti hän ei epäillyt Cadogan Westin syyllisyyttä. Mutta muuten oli asia hänelle hämärä.

— Ja tekään ette voi antaa mitään valaistusta juttuun?

— En tiedä muuta, kuin mitä olen lukenut ja kuullut. En suinkaan tahdo olla epäkohtelias, herra Holmes, mutta te ymmärrätte, että olemme nykyään kovasti kuohuksissa, ja pyydän senvuoksi, ettette jatkaisi keskustelua.

— Tämä oli tosiaankin odottamaton tapaus, virkkoi ystäväni, palattuamme jälleen ajoneuvoihin. Lieneekö hän kuollut luonnollisen kuoleman, vai oliko tuo vanha kujeilija tehnyt itsemurhan? Jos asia on jälkimäisellä tavalla, lienee se merkki siitä, että äijällä oli jotain katumista, ettei hän ole täyttänyt velvollisuuksiaan? Tätä kysymystä saamme tulevaisuudessa pohtia. Nyt on meidän mentävä Cadogan Westin asuntoon.