II.

— Miksi et ratkaise arvotusta itse, Mycroft? Sinä olet siihen yhtä kelvokas kuin minäkin.

— Voi olla mahdollista, Sherlock. Mutta on joukko seikkoja, joista minun on saatava selvä. Kun olen päässyt niiden perille, voin tässä nojatuolissa istuen antaa sinulle selvityksen asiasta. Mutta juosta sinne ja tänne, pitää ristikuulusteluja rautatiehenkilöiden kanssa ja vatsallaan leväten tutkia suurennuslasilla — ne eivät kuulu minun tehtäviini. Ei, sinä olet siinä mies paikallaan. Jos sinulla on halua nähdä nimesi ensi komennuslistalla, niin —

Ystäväni hymyili ja pudisti päätään. — Toimin vain työn itsensä vuoksi. Asialla on erinäisiä mieltäkiinnittäviä puolia ja minulle on ilo koettaa saada selvä niistä. Ole hyvä ja kerro vielä joitakin asian yhteydessä olevia seikkoja.

— Olen merkinnyt ne tälle paperille, samoin kuin myöskin muutamia osotteita, joista sinulla voi olla hyötyä. Hän, jolla tällä hetkellä on suurin edesvastuu noista papereista, on merikonsuli, kunnioitettu sir James Walters, jonka arvonimet täyttävät kaksi sivua valtiokalenterissa. Hän on harmaantunut virassaan, hän on kunnioitusta nauttiva mies, on tervetullut kaikissa ylhäisemmissä perheissä, sekä ennen kaikkea henkilö, jonka isänmaanrakkautta ei kenkään voi epäillä. Hän on toinen niistä kahdesta, joilla on avaimet tuohon kaappiin. Voin muuten lisätä, että paperit aivan varmaan olivat kaapissa konttoriaikana maanantaina, ja että sir James matkusti Lontooseen noin kello 3 ja vei avaimet mukanaan.

— Voidaanko se todistaa?

— Voidaan. Hänen veljensä, eversti Valentin Walters voi todistaa, että hän lähti Woolwichistä mainitulla kellonlyönnillä, ja amiraali Sinclair taas voi todistaa sen, että hän saapui Lontooseen. Siinä kaikki, mitä sir Jamesilla on tekemistä mainitun asian kanssa.

— Kuka on tuo toinen, jolla on avaimet?

— Vanhin konttorivaltuutettu Sidney Johnson. Hän on neljännelläkymmenellä oleva mies, nainut ja viiden lapsen isä. Hän on merkillinen persoona, mutta saa päälliköltään erinomaisia lausuntoja. Hän ei ole ollenkaan virkaveljensä tapainen, mutta ankara mies ahertamaan. Niinkuin hän itse on sanonut — ja sen voi hänen vaimonsa todistaa — hän oli kotona koko maanantai-illan, ja hänen avaimensa eivät olleet silmänräpäystäkään poissa kellonperistä, joihin ne olivat kiinnitetyt.

— Kerropa minulle Cadogan Westista?

— Hän on ollut virassa kymmenen vuotta ja oli terävä poika. Mikään erityinen nero hän ei ollut, mutta järjestyksen mies ja kunniantuntoinen. Meillä kenelläkään ei ollut mitään häntä vastaan. Hän oli konttorissa Sidney Johnsonia lähin. Virkatehtävissään tuli hän joka päivä käsitelleeksi noita papereita. Kukaan muu ei hommaillut niiden kanssa niin paljon kuin juuri hän.

— Kuka lukitsi piirustukset kaappiin sinä iltana?

— Sidney Johnson, vanhin valtuutettu.

— No, sittenhän on selvää, kuka ne on ottanut. Nehän löydettiin tuon konttoristin, Cadogan Westin, lompakosta. Eikö asia siis ole selvä?

— Siltä näyttää, mutta eipäs kuitenkaan, Sherlock. Ensiksikin: miksi hän ne otti?

— Otaksun, että ne olivat erittäin paljon arvoiset.

— Hän saattoi helposti ansaita niillä tuhansia.

— Voitko sanoa minulle mitään syytä siihen, miksi hän otti paperit mukaansa Lontooseen ilman tarkotusta myydä ne?

— En, sitä en voi sanoa.

— Ottakaamme siis se lähtökohdaksi. Miten West sai paperit käsiinsä?
Ainoastaan käyttämällä väärää avainta.

— Käyttämällä useita vääriä avaimia. Hänellä on pitänyt olla avaimet myös itse huoneistoon ja konttoriin.

— Hänellä oli siis useita vääriä avaimia. Hän otti paperit mukaansa Lontooseen myydäkseen tuon salaisuuden. Paperit aikoi hän panna takaisin kaappiin seuraavana aamuna ennenkuin niitä ehdittäisiin kaivata. Mutta hän kuolikin samana iltana Lontoossa.

— Mitenkä?

— Otaksukaamme, että hän oli parhaillaan paluumatkalla Woolwichiin, kun hänet murhattiin ja heitettiin ulos rautatievaunusta.

— Aldgate, mistä ruumis löydettiin, on kylläkin varsin kaukana London
Bridgen asemalta, josta hän on voinut poiketa Woolwichiin.

— On mahtanut olla monta seikkaa vaikuttamassa siihen, että hän on matkustanut London Bridgen aseman ohi. Lienee ollut vaunussa joku, jonka kanssa hän on ollut innokkaassa keskustelussa. Tämä keskustelu aiheutti kiivaan kohtauksen, jonka kestäessä hänet murhattiin. Ehkä koetti hän päästä ulos vaunusta, putosi radalle ja kuoli. Toinen oli lukinnut oven. Oli usvainen päivä, joten ei voinut nähdä paljon mitään.

— Niin, parempaa selvitystä ei kyllä voi antaa asian nykyisillään ollessa. Mutta ajattelehan, Sherlock, miten paljon vielä on hämärän peitossa. Menkäämme nyt ensiksikin siihen, että Cadogan West todellakin aikoi myydä nuo paperit. Hän on siis kai ollut tapaamassa jotain ulkomaalaista asiamiestä ja viettänyt illan hänen seurassaan. Hän osti kaksi pilettiä teatteriin, saattoi morsiantaan sinne puolen matkaa ja hävisi yhtäkkiä.

— Se on luonnollisesti ollut joku päähänpisto, sanoi Lestrad, joka oli rauhattomana kuunnellut keskustelua.

— Joka tapauksessa merkillinen päähänpisto. Otaksukaamme, että hän saapuu Lontooseen ja tapaa tuon ulkomaalaisen asiamiehen. Hän aikoo panna paperit takaisin aamuksi, muuten tulisi heti ilmi, että ne ovat poissa. Hän otti kymmenen. Mutta hänen lompakostaan löydettiin vain seitsemän. Missä ovat puuttuvat kolme. Ehkei ulkomaalainen asiamies tahtonut antaa niitä takaisin hyvällä. Ja niin — mikä oli hänen palkintonsa petoksestaan? Olisi muuten odottanut löytävän suurehkon summan rahaa hänen lompakostaan.

— Minusta tuntuu kaikki varsin selvältä, virkkoi Lestrad. Hän otti paperit myydäkseen ne. Mutta hän ja asiamies eivät päässeet yksimielisyyteen hinnasta. Hän tahtoi matkustaa takaisin, mutta asiamies seurasi häntä. Junassa murhasi asiamies hänet, otti papereista tärkeimmät ja heitti ruumiin ulos vaunusta.

— Miksi hänellä ei ollut pilettiä?

— Piletti olisi osottanut, mikä asema on asiamiehen asuntoa lähinnä.
Senvuoksi otti hän piletin pois uhrinsa lompakosta.

— Erinomaista, Lestrad, sanoi Holmes. Teidän arvelunne tuntuu paikkansa pitävältä. Mutta jos niin on, on asia selvä. Ensinnäkin on petturi menettänyt henkensä. Toisekseenkin ovat Bruce-Partington-piirustukset nyt mannermaalla. Mikä siis jää tehtäväksemme?

— Toimia, Scherlock, toimia! huudahti Mycroft hypähtäen ylös. Kaikki vaistoni sanovat, että tämä ratkaisu on päin mäntyä. Pane kykysi liikkeelle! Mene murhapaikalle! Puhuttele rautatieläisiä! Tutki jokainen kivi! Konsanaan ei sinulla ole ollut parempaa tilaisuutta tehdä palvelusta isänmaallesi.

— Niinpä kyllä, virkkoi Holmes ja kohautti olkapäitään. Tule, Watson! Ja te, Lestrad, tahdotteko tehdä meille sen palveluksen, että seuraatte mukana tunnin tai pari? Alotamme käynnillä Aldgaten asemalla. Hyvästi, Mycroft! Saatpahan jo iltaan mennessä jotain tietoja. Mutta varotan jo edeltäkäsin sinua odottamasta mitään erikoisia tuloksia.