VI LUKU.

Vaara.

Oli hirmuvallan loistoaika. Mc Murdo, joka jo oli saavuttanut sellaisen aseman, että häntä pidettiin Mc Gintyn seuraajana, oli nyt niin välttämätön toveriensa neuvotteluissa, ettei mihinkään ryhdytty kysymättä häneltä neuvoa. Mitä suositummaksi hän tuli Vapaitten Miesten keskuudessa, sitä synkempiä olivat katseet, jotka tervehtivät häntä Vermissan kaduilla. Huolimatta pelostaan alkoivat kansalaiset rohkaista mieltänsä ja liittyä yhteen sortajiaan vastaan. Osastoon oli saapunut huhuja salaisista kokouksista Heraldin toimistossa ja ampuma-aseitten jakamisesta lainkuuliaiselle väestölle. Mutta Mc Ginty ja hänen miehensä eivät moisia huhuja säikähtäneet. He olivat monilukuiset, päättäväiset ja hyvin asestetut. Heidän vastustajansa olivat hajallaan ja voimattomat. Kaikki päättyisi kuten ennenkin, tyhjiin puheisiin ja mahdollisesti vangitsemisiin. Niin sanoivat Mc Ginty, Mc Murdo ja kaikki rohkeammat miehet.

Oli lauvantai-ilta toukokuussa. Lauvantai oli aina osaston kokouspäivä ja Mc Murdo oli lähtemäisillään asunnostaan mennäkseen sinne, kun Morris, seuran pelkurimaisimpia jäseniä, tuli häntä tapaamaan. Hänen otsansa oli huolten uurtama ja hänen ystävälliset kasvonsa olivat vääristyneet ja menehtyneet.

— Voinko puhua vapaasti kanssanne, mr Mc Murdo?

— Tietysti,

— En voi unohtaa, että kerran puhuin teille avomielisesti, ja että piditte sen salassa, vaikka itse pomo tuli teiltä sitä kysymään.

— Mitä muuta saatoin tehdä kun te luotitte minuun? En silti hyväksynyt sitä mitä sanoitte.

— Tiedän sen hyvin. Mutta te olette ainoa, jolle voin luottavaisesti puhua. Minulla on täällä salaisuus — hän pani käden rinnalleen — ja se on viedä minulta hengen. Toivon, että se olisi tullut jollekin toiselle teistä kuin minulle. Jos kerron sen, on siitä varmasti seurauksena murha. Ja jollen kerro, saatamme kaikki joutua turmioon. Jumala auttakoon minua, mutta olen vähällä menettää järkeni.

Mc Murdo katsoi vakavana mieheen. Tämän koko ruumis vapisi. Hän kaatoi hiukan whiskyä lasiin ja ojensi sen hänelle.

— Se on lääkettä teidänkaltaisillenne, sanoi hän. Kertokaa se nyt.

Morris joi ja hänen kalpeisiin kasvoihinsa tuli hiukan väriä.

— Voin kertoa sen teille parilla sanalla, sanoi hän. Muuan salapoliisi on kintereillämme.

Mc Murdo tuijotti häneen kummastuneena.

— Oletteko hullu, mies? sanoi hän. Eikö paikkakunta ole täynnä poliiseja ja salapoliiseja, ja mitä haittaa he ovat ikinä meille tehneet?

— Ei, ei; se ei ole kukaan tältä seudulta. Kuten sanotte, me tunnemme heidät ja he voivat saada vähän aikaan. Mutta oletteko kuullut Pinkertonin miehistä?

— Olen kyllä lukenut joistakuista sennimisistä.

— No, voitte uskoa minua kun sanon, ettei ole leikin asia, kun he ovat jäljillä. Jos Pinkertonin mies on ottanut tämän asian suorittaakseen, olemme kaikki hukassa.

— Meidän täytyy tappaa hänet.

— Ah, se on ensimäinen ajatuksenne! Niin tullaan ajattelemaan osastossakin. Enkö sanonut teille, että se päättyisi murhaan?

— Entä sitten, mitä on murha? Se on varsin tavallinen tapahtuma tällä seudulla.

— Niin on todellakin, mutta minä en voi toimittaa tuota miestä murhattavaksi. En milloinkaan saa enää rauhaa. Ja kuitenkin ovat omat kaulamme vaarassa. Jumalan tähden, mitä minun tulee tehdä? Hän horjui kahdenvaiheilla epätietoisuuden tuskassaan.

Mutta hänen sanansa olivat järkyttäneet Mc Murdoa syvästi. Oli helppoa nähdä, että hän yhtyi Morrisin mielipiteeseen vaaran suuruudesta ja välttämättömyydestä torjua se. Hän tarttui Morrisin olkapäähän ja ravisti häntä.

— Kuulkaa mies, sanoi hän ja hän miltei huusi nuo sanat kiihdyksissään, te ette voita mitään istumalla siinä vaikeroimassa kuin vanha akka! Ilmoittakaa minulle tosiasiat. Kuka on tuo mies? Missä hän on? Kuinka saitte tietää hänestä? Miksi tulitte luokseni?

— Tulin teidän luoksenne siksi, että te olette ainoa mies, joka saattoi auttaa minua. Olen kertonut teille, että minulla oli kauppa Idässä, ennenkuin tulin tänne. Minulta jäi sinne hyviä ystäviä ja muuan heistä on sähkölennättimen palveluksessa. Tässä on kirje, jonka sain häneltä eilen. Se on tämä osa sivun yläreunasta alkaen. Voitte lukea sen itse.

Mc Murdo luki seuraavaa:

"Kuinka edistyvät Scowrerit teidän seudullanne? Saamme lukea heistä paljon sanomalehdissä. Näin meidän kesken puhuen, odotan kuulevani sinulta ennen pitkää tietoja. Viisi suurta yhtiötä ja kaksi rautatieyhtiötä ovat täydellä todella ryhtyneet asiaan. Se on jo hyvällä alulla. He ovat saaneet Pinkertonin ottamaan jutun hoitaakseen, ja hänen paras miehensä, Birdy Edwards on toimessa."

— Lukekaa nyt jälkikirjoitus.

"Tietysti jää se, mitä olen sinulle kertonut, meidän kesken, sillä olen saanut tietää sen virantoimituksessa. Se on kummallista merkkikieltä, jota saisit katsella päivän saamatta siitä mitään tolkkua."

Mc Murdo istui hiljaa jonkun aikaa, kirje kädessään. Usva oli hetkiseksi hälvennyt ja hän näki kuilun edessään.

— Tietääkö kukaan muu tästä? kysyi hän.

— En ole kertonut kenellekään muulle.

— Mutta onko tuolla miehellä — ystävällänne — ketään muuta tuttavaa, jolle hän voisi kirjoittaa.

— No, luulen, että hän tuntee pari muuta.

— Osaston jäseniä?

— Se on kyllä luultavaa.

— Kysyn tätä siksi, että on luultavaa, että hän on antanut jonkunlaisen kuvauksen tuosta Birdy Edwardsista. Siten voisimme päästä hänen jäljilleen.

— No, se on mahdollista. Mutta en luule, että hän tunsi häntä. Hänhän kertoi minulle uutisia, jotka hän sai tietää ollessaan virantoimituksessa. Kuinka hän tuntisi tuon Pinkertonin miehen?

Mc Murdo säpsähti ankarasti!

— Jumaliste! huudahti hän, minä tiedän kuka hän on. Mikä narri olinkaan, kun en heti sitä tiennyt. Meitäpä seuraa onni! Me järjestämme tämän asian ennenkuin hän saattaa vahingoittaa meitä. Kuulkaa, Morris, tahdotteko jättää tämän asian minun käsiini?

— Tietysti, jos vain vapautatte minut siitä.

— Sen teen. Te voitte pysytellä aivan syrjässä ja antaa minun toimia. Nimeännekään ei ole pakko mainita. Otan kaikki niskoilleni ja sanon, että kirje on tullut minulle. Tyydyttekö siihen?

— Juuri sitä aijoin pyytääkin.

Ennenkuin Mc Murdo lähti asunnostaan, hän hävitti jokaisen paperin, joka saattoi syyttää häntä rikoksesta. Sen tehtyään hän huokasi syvään tyydytyksestä, sillä hänestä tuntui, että hän oli pelastettu; ja kuitenkin oli vaara varmaankin lyönyt leimansa hänen kasvoihinsa, sillä matkallaan osaston kokoukseen hän poikkesi vanhan Shafterin taloon. Pääsy taloon oli häneltä kielletty, mutta hän koputti akkunaan ja Ettie tuli ulos hänen luokseen. Vallaton irlantilainen veitikkamaisuus oli kadonnut rakastajan silmistä. Tyttö luki vaaran hänen vakavista kasvoistaan.

— Jotakin on tapahtunut! huudahti hän. Oi, Jack, olet vaarassa!

— Tosiaankin, asiat eivät ole kovin hullusti, sydänkäpyni. Ja kuitenkin on viisasta, että ryhdymme toimenpiteisiin, ennenkuin ne pahenevat.

— Ryhdymme toimenpiteisiin?

— Lupasin sinulle kerran, että lähtisin täältä joskus. Luulen, että aika lähenee. Minulla on tänään uutisia — pahoja uutisia — ja aavistan että onnettomuus on tulossa.

— Poliisiko?

— No niin, muuan Pinkertonin mies. Mutta varmaankaan et tiedä mikä Pinkerton on ja mitä se merkitsee minunlaisilleni. Minä olen liian perinpohjaisesti sotkeutunut tähän juttuun ja minun täytyy selviytyä siitä nopeasti. Sanoit kerran, että tulisit kanssani jos lähtisin.

— Oi, Jack, se olisi pelastuksesi.

— Olen kunniallinen mies muutamissa asioissa, Ettie. En tahtoisi loukata hiuskarvaakaan kauniista päästäsi tai alentaa sinua tuumaakaan siltä kultaiselta valtaistuimelta yläpuolella pilvien, missä aina näen sinut. Tahtoisitko luottaa minuun?

Tyttö laski sanaakaan sanomatta kätensä hänen käteensä.

— No, kuule sitten, mitä sanon ja tee niinkuin sinulle määrään, sillä se on todella ainoa pelastuskeino meille. Tässä laaksossa tulee tapahtumaan jotakin. Tunnen sen ruumiissani. Moni meistä saa katsoa miten selviytyy. Minä ainakin. Jos lähden, päivällä tai yöllä, täytyy sinun lähteä kanssani.

— Minä tulen jäljestä, Jack.

— Ei, ei, sinun täytyy tulla kanssani. Jos tämä laakso on minulta suljettu, enkä milloinkaan voi palata tänne, niin kuinka voin jättää sinut tänne, kun minun kukaties täytyy piileskellä poliisia voimatta milloinkaan lähettää sinulle sanaa. Sinun täytyy tulla kanssani. Tunnen hyvän naisen siellä, mistä tulin ja hänen huostaansa voin jättää sinut, kunnes menemme naimisiin. Tuletko?

— Kyllä, Jack, minä tulen.

— Jumala sinua siunatkoon luottamuksesi tähden minuun. Olisin kurja konna jos käyttäisin sitä väärin. Pane nyt mieleesi, Ettie, että kun saat minulta sanan, täytyy sinun jättää kaikki ja mennä heti aseman odotushuoneeseen ja olla siellä kunnes minä tulen sinua tapaamaan.

— Päivällä tai yöllä minä tulen sanan saatuani, Jack.

Mieli hiukan rauhallisempana nyt, kun hänen omat pakovalmistuksensa olivat alkaneet, Mc Murdo jatkoi matkaansa osastoon. Se oli jo kokoontunut ja vain merkit annettuaan hän pääsi ulommaisen ja sisimmän vartion läpi, joka sulki kokoushuoneen oven. Mielihyvän ja tervehdysten sorina tervehti häntä, kun hän astui sisään. Pitkä huone oli täpösen täynnä väkeä ja tupakansavun läpi hän näki päämestarin takkuisen mustan tukan, Baldwinin julmat, epäystävälliset piirteet ja kirjurin, Harrawayn korppikotkaa muistuttavat kasvot ja vielä toistakymmentä muuta osaston johtomiestä. Hän oli iloissaan siitä, että he kaikki olivat läsnä neuvottelemassa hänen uutistensa johdosta.

— On todella hauskaa, että tulitte! sanoi puheenjohtaja. Täällä on ratkaistavana kysymys, joka vaatii Salomonin viisautta.

— On kysymys Landerista ja Eganista, selitti hänen naapurinsa, kun hän istuutui paikalleen. He molemmat vaativat palkintoa, jonka osasto antaa vanhan Crabben ampumisesta Stylestownissa, ja kuka saattaa sanoa, kumpi ampui kuolettavan kuulan?

Mc Murdo nousi ja kohotti kätensä. Hänen kasvojensa ilme kiinnitti kuulijoitten huomion. Kaikki odottivat täydellisen hiljaisuuden vallitessa.

— Arvoisa mestari, sanoi hän juhlallisella äänellä, minä vaadin tarkkaavaisuutta!

— Veli Mc Murdo vaatii tarkkaavaisuutta, sanoi Mc Ginty. Se on vaatimus, jolle osaston sääntöjen mukaan annetaan etusija. Nyt, veli, kuuntelemme teitä.

Mc Murdo otti kirjeen taskustaan.

— Arvoisa mestari ja veljet, sanoi hän, minä tuon tänään huonoja uutisia, mutta on parempi, että tiedämme ne ja neuvottelemme niistä, kuin että meitä kohtaa odottamatta isku, joka tuhoaa meidät kaikki. Olen saanut tietää, että tämän valtion mahtavimmat ja rikkaimmat yhtiöt ovat liittyneet yhteen kukistaakseen meidät, että juuri tällä hetkellä Pinkertonin salapoliisi, Birdy Edwards, työskentelee tässä laaksossa kooten todistuksia, jotka veisivät monen meistä hirteen ja joka miehen tässä huoneessa vankilaan. Tämä on keskustelunaihe, jota varten olen vaatinut tarkkaavaisuutta.

Huoneessa tuli kuoleman hiljaisuus. Puheenjohtaja rikkoi sen.

— Voitteko todistaa tämän, veli Mc Murdo? kysyi hän.

— Voin tällä kirjeellä, jonka olen saanut käsiini, sanoi Mc Murdo. Hän luki ääneen sen kohdan, jossa puhuttiin salapoliisista. En voi antaa tarkempia tietoja tästä kirjeestä enkä antaa sitä käsiinne, mutta vakuutan teille, ettei siinä ole mitään muuta, joka koskee osaston etuja. Esitän asianhaarat siten, kuin olen saanut ne tietää.

— Sallikaa minun sanoa, herra puheenjohtaja, sanoi muuan vanhemmista veljistä, että olen kuullut Birdy Edwardsista ja että häntä pidetään Pinkertonin parhaana miehenä.

— Tunteeko kukaan häntä ulkonäöltä? kysyi Mc Ginty.

— Kyllä, sanoi Mc Murdo, minä tunnen.

Joka puolelta kuului hämmästyksen huudahduksia.

— Luulen, että hän on meidän vallassamme, jatkoi hän riemuitseva hymy huulillaan. Jos toimimme nopeasti ja viisaasti, loppuu tämä juttu lyhyeen. Jos luotatte minuun ja autatte minua, ei meillä ole paljoakaan peljättävää.

— Mitä meillä on peljättävää missään tapauksessa? Mitä hän saattaa tietää asioistamme?

— Voisitte sanoa niin, jos kaikki olisivat yhtä järkähtämättömiä kuin te, Neuvos. Mutta tällä miehellä on kaikki kapitalistien miljoonat takanaan. Luuletteko, ettei missään osastossamme ole yhtään heikkoa veljeä, jonka hän voisi ostaa? Hän tahtoo päästä salaisuuksiemme perille — on jo kukaties päässytkin. On vain yksi varma varokeino.

— Ettei hän milloinkaan lähde tästä laaksosta, sanoi Baldwin.

Mc Murdo nyökähytti päätään.

— Hyvin sanottu, veli Baldwin, sanoi hän. Teillä ja minulla on ollut erimielisyytemme, mutta te sanoitte oikeat sanat tänä yönä.

— Missä hän sitten on? Mistä tunnemme hänet?

— Arvoisa mestari, sanoi Mc Murdo vakavasti, tahtoisin huomauttaa, että tämä on liian vakava asia keskusteltavaksi osaston kokouksessa. Jumala varjelkoon minua langettamasta epäluuloa kehenkään täällä, mutta jos tuo mies saa kuulla hiiskauksenkaan aikeistamme, ei meillä ole enää mitään mahdollisuutta voittaa häntä. Kehoittaisin osastoa valitsemaan luotettavan komitean, herra puheenjohtajan itsensä, jos saan ehdottaa ja veli Baldwinin ja viisi muuta. Sitten voin puhua vapaasti siitä, mitä tiedän ja mitä minun mielestäni on tehtävä.

Ehdotus hyväksyttiin heti ja komitea valittiin. Puheenjohtajan ja Baldwinin ohella siihen valittiin kirjuri Harraway, Tiikeri Cormac, raaka nuori salamurhaaja, rahastonhoitaja Carter, ja Willabyn veljekset, jotka olivat pelottomia ja hurjia eivätkä kammonneet mitään väkivallantekoa.

— Nyt Mc Murdo, sanoi Mc Ginty, kun he olivat jääneet yksin. Nuo seitsemän miestä istuivat juhlallisina tuoleillaan.

— Sanoin äsken, että tunnen Birdy Edwardsin, sanoi Mc Murdo. Minun ei tarvitse sanoa teille, ettei hän täällä esiinny sennimisenä. Hän on rohkea mies, luullakseni, mutta hän ei ole mieletön. Hän käyttää Steve Wilson-nimeä ja asuu Hobson's Patchissa.

— Mistä tiedätte sen?

— Siitä että satuin hänen kanssaan puheisiin. En sillä kertaa ajatellut mitään sen johdosta, enkä olisi ajatellut myöhemminkään, ellei tämä kirje olisi joutunut käsiini, mutta nyt olen varma asiasta. Tapasin hänet junassa keskiviikkona. Hän sanoi olevansa sanomalehtimies. Uskoin sen silloin. Hän tahtoi tietää kaikki, mikä suinkin oli mahdollista Scowrereista ja heidän, kuten hän niitä nimitti, rikoksistaan New York Pressia varten. Kysyi minulta kaikenlaista ikäänkuin saadakseen aineksia sanomalehdelleen. Arvaatte, etten mitään ilmaissut. "Maksaisin ja maksaisin hyvin", sanoi hän, "jos voisin saada sellaisia tietoja, jotka miellyttäisivät päätoimittajaani." Minä kerroin hänelle sellaista, minkä luulin häntä miellyttävän ja hän antoi minulle kahdenkymmenen dollarin setelin tiedoistani. "Voisitte saada kymmenen kertaa niin paljon", sanoi hän, "jos kertoisitte minulle kaikki mitä haluan."

— Mitä sitten kerroitte hänelle?

— Kaikenlaista lorua, mitä saatoin keksiä.

— Mistä tiedätte, ettei hän ole sanomalehtimies?

— Kerron sen teille. Hän poistui junasta Hobson's Patchissa ja niin minäkin. Satuin menemään sähkösanomatoimistoon ja hän oli juuri lähdössä sieltä.

"Katsokaahan, sanoi sähköttäjä, kun hän oli poistunut, "luulen, että meidän täytyy vaatia tästä kaksinkertainen maksu". "Niinpä kaiketi" sanoin minä. Hän oli täyttänyt kaavan kirjoituksella, joka olisi saattanut olla kiinankieltä, niin mahdotonta oli meidän saada siitä selkoa.

"Hän lähettää tuollaisen joka päivä", sanoi sähköttäjä. "Niin", sanoin minä, "ne ovat erikoisuutisia hänen sanomalehdelleen ja hän pelkää, että toiset saavat niistä vihiä." Niin luuli sähköttäjäkin ja niin luulin minäkin sillä kertaa, mutta nyt ajattelen toisin.

— Jumaliste, uskon että olet oikeassa! sanoi Mc Ginty. Mutta mitä olisi meidän sinun mielestäsi parasta tehdä?

— Miksi emme lähde nyt heti ja surmaa häntä? ehdotti joku.

— Niin, mitä pikemmin sitä parempi.

— Lähtisin vaikka tällä hetkellä, jos tietäisin, mistä hänet löytäisimme, sanoi Mc Murdo. Hän on Hobson's Patchissa, mutta en tiedä missä talossa. Minulla on sitäpaitsi suunnitelma, jos haluatte kuulla.

— No, millainen se on?

— Menen Patchiin huomenna aamulla. Löydän hänet sähköttäjän avulla. Luulen, että tämä voi sanoa, missä hän asuu. No, sitten kerron hänelle, että kuulun itse Vapaisiin Miehiin. Tarjoudun myymään hänelle kaikki osaston salaisuudet jostakin hinnasta. Sen luulisi tepsivän häneen. Kerron hänelle, että paperit ovat asunnossani, ja että maksaisi henkeni, jos antaisin hänen tulla sinne, kun väkeä on liikkeellä. Hän käsittää sen, se on selvä. Jos hän tahtoo tulla kello kymmeneltä, saa hän nähdä kaikkityyni. Se saa hänet varmasti tarttumaan koukkuun.

— No, entä sitten?

— Lopun voitte itse suunnitella. Leski Mac Namaran talo on yksinäinen. Hän on uskollinen kuin teräs ja kuuro kuin patsas. Vain Scanlan ja minä olemme kotona. Jos hän lupaa tulla — ja ilmoitan sen teille — niin tulette te kaikki seitsemän kello yhdeksältä luokseni. Päästämme hänet sisään. Jos hän pääsee sieltä pois hengissä — niin saa hän koko loppuikänsä puhua Birdy Edwardsin onnesta.

— Ellen erehdy, tulee Pinkertonilla kohta avonainen paikka, sanoi Mc Ginty. Se on sovittu, Mc Murdo. Kello yhdeksältä huomenna me olemme luonasi. Kun olet saanut oven hänen jälkeensä suljetuksi, pidämme me huolen muusta.