CAMPO SANTO DI STAGLIENO
Oi laps, mi suorit hennon
karitsan untuvaa,
kuin valo tähden-lennon
silmistäs tuikahtaa,
sa armain leikkikalu
lähellä, kaukana,
niin puhdas syämmes halu,
Amorosissima!
Miks katkes kahle varhain?
ken syäntäs haavoitti?
Jos lemmit, lempi parhain
ei sitä korvaisi. —
Et vastaa — kaste hieno
katsettas sumentaa: —
ol' kuolos kaipuu vieno,
Amorosissima.
VENEZIA
Yössä tummassa sillalla seisoin ma. Laulu kaukaa soi: kumpusi kultana pois yli värjyväin vetten vyön. Valot, soitto ja gondolit — hämyn helmahan kaikki ui juopuen pois…
Kädet oudot sieluni soittimeen kävi silloin, gondolilaulun ma salaperäisen lauloin ja vapisin hämykirjavaa autuutta. — Mua kuuliko kenkään, oi?…
"MUN ONNENI!"
San Marcon kyyhkyt näen jälleen: helle
puol'päivän torillani värisee.
Teen jouten lauluja, ne siniselle
taivaalle niinkuin kyyhkyt leijailee —
ja palaa luokseni,
viel' yhden soinnun solmin lentimelle
— oi onneni!
Oi taivaankansi, sinisilkki-pielin
mi kaarrat kaupunkia kirjavaa,
sua rakastan ja pelkään kademielin…
sun sieluas mun sieluin janoaa!
En siitä luopuisi
kai koskaan? — Ei, siit' emme haasta kielin!
— oi onneni!
Sa torni tuima, jalopeura-innoin
mi nouset, sota syntysi on syy!
Soi laulus torin yllä malmirinnoin —:
sen herra olet, sen accent aigu.
Jos jäisin luoksesi,
mun piirittäisit hennoin pilvilinnoin…
— oi onneni!
Ei lankee varjot vielä, soitto poista,
siks kunnes saapuu tumma, lauha yö!
Ei sävelet oo päivän, viel' ei loista
korujen kulta-purppurainen vyö,
on aikaa kylliksi
viel' laulaa yksinäisyys-unelmoista
— oi onneni!
PINJA JA SALAMA
Ma nousin mereen ilmojen;
jos puhun — niin ei vastaa ken.
Ma yksinäiseks ylenin —
ma varron: mitä vartoisin?
Ken pilviin saakka kohoaa, —
hän vartoo ensi salamaa.
KERRAN — ARMON VUONNA ENSIMÄISENÄ KAI —
Kerran — armon vuonna ensimäisenä kai —
Sibylla, viinittä juopuin, sanoiksi sai:
"Nyt käy nurin päin!
Ei matalassa viel' ollut maailma näin!
Voi, Rooma suur' on nyt naurava porttolan nainen,
ja Caesar elukka, jumala — juutalainen!"
JUOPUNUT LAULU
Inehmo, oi!
Yön kellot mitä sulle soi?
"Unt' untelon
ma nukuin —, väistyi uni pois:
Syv' elo on,
mitata päivän miel' ei vois.
Syv' itku sen —,
syvempi vielä ilon-syys:
Huol' itkee: kestä en!
Vaan ilon miel' on iäisyys —,
— on syvä, syvä iäisyys!"
MISTRALILLE
Tanssilaulu
Mistral-tuuli, pilven turma, mustan murheen kirkas surma pauhaava, sua lemmin ma! Esikoiset saman sylin oomme, kohtalomme ylin yks on ikuisuuksista.
Silopintaa kallioiden vastaas riennän karkeloiden tahtiin viiman kanteleen: kun sa purjehitta ennät, vapahista vapain lennät yli kesyttömän veen.
Huutos ilman halki viilsi,
rantaan juoksin, jossa kiilsi
vuorenseinä kellervä.
Kallioilta voiton-innoin
syöksyit jalokivi-pinnoin
silloin kosken ryöppynä.
Taivaan aavaa kenttää kiiti orhisi ja vaunus liiti niinkuin tuli pitkäisen, salamana ruoskas siima orhiin iski, niinkuin viima lensit rataas myrskyten, —
Alas syöksyit vaunuistasi, lyhentyen lennossasi viuhuvaksi nuoleksi syöksyit suoraan syvyyksihin, niinkuin rusko-uutimihin aamun säteet syöksyvi.
Tanssi, tanssi kavalilla
vaahtoharja lainehilla —
luoja uutten tanssien!
Tanssimme saa tuhat tapaa,
taitehemme — olkoon vapaa,
tietehemme — iloinen!
Kukkasista kuulun tiemme
kukoistuksen, lehvän viemme
seppeleeksi kunnian!
Karkeloimme sylitysten
kera porttoin, pyhimysten,
jumalan ja maailman!
Ken ei tanssi tuulten lailla, viihdy sitehiä vailla, raihnas, raajarikkoinen, ken on hurskaan-liukaskieli, hyve-pöllö, mietomieli, taivaamme ei ole sen!
Tuprutamme tomut teiden
sieraimihin nääntyneiden,
puhdistamme rannikon!
Heikon rinnan hengityksen,
velton silmän väsymyksen
täältä väistyminen on!
Kirkkaan taivaan sumentajat,
pilvet, elon rumentajat
edestämme väistyvi!
Pauhatkaamme … niinkuin myrsky
pauhaa onnen ylväin hyrsky,
henki vapain, kanssasi. —
— Jotta muisto onnen parhaan säilyis aina, tähtitarhaan kanna seppel myötäsi! Viskaa kauas, korkealle, ylimmälle taivahalle — ripusta se merkiksi!